Kuninkaan jalanjäljillä

Keskiviikkona vietin vapaapäivän lisäksi nimipäiviäni. Oli kyllä kaiken puolin aivan mainio nimpparivapaapäivä! Lähdimme uuden tuttavuuden J:n kanssa El Chorroon, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä täältä rannikolta. El Chorrosta taas löytyy aivan mielettömän upeita maisemia, patikointireittejä ja niistä kuuluisin Caminito del Rey (Kuninkaanpolku). Mulle kerrottiin, että reitti on saanut nimensä siitä, kun Espanjan kuningas on noin 100 vuotta sitten kävellyt tuon reitin.

 

Kyseinen patikointi/kävelyreitti, joka on muuten nimetty maailman vaarallisimmaksi reitiksi, oli yli vuosikymmenen suljettuna useiden kuolemantapausten takia. Reitti oli niin huonossa kunnossa, että jengi putoili alas vuorenseinämältä kuolemaan. Viimeiset kuolemantapaukset oli vuosituhannen vaihteessa, joiden jälkeen reitti suljettiin vuonna 2001. Viime vuosina reittiä korjattiin ja uusittiin turvallisemmaksi ja avattiin uudelleen tämän vuoden alussa. 

Ensimmäisen vuoden ajan turistit pääsevät reitille ilmaiseksi, mutta netistä on varattava ajankohta. J teki muutama viikko sitten varauksen ja saimme kuin saimmekin vielä varattua paikkamme reitille. Varauksilla halutaan rajoittaa turistiruuhkia ja säädellä massoja reiteillä. Turvallisuussyistä - luonnollisestikin. Ensi vuonna sitten reitille pitää varaukset tehdä niinkuin nytkin, mutta siitä tulee maksullinen. Rantapallon sivuilla luki, että maksaisi 6€ per naama. Eilen viimeksi katselin varauskalenteria ja se oli loppuvuodelle aivan täyteen buukattu. Eli taitaapi olla niin, että ilmaisreissu Caminitolle ei ole enää mahdollinen. Mutta eipä tuo lippukaan ole kallis.  :)

Caminiton alkuun piti kävellä pieni reitti. Alueella on siis muita todella kauniita reittejä, jotka ovat ilmaisia. Eli vaikka Caminitolle ei pääsisikään, niin silti El Chorro on kaunista aluetta käydä tsekkaamassa. :) Se turkoosi vesi. <3

Reitin alussa jokainen sai päähänsä tuollaiset kypärät mahdollisten tippuvien kivien tms. takia. Sinne kypärän alle laitettiin sellainen seksikän kertakäyttömyssy mitä meillä aikanaan käytettiin keittiötyössä. Ihan jees sinänsä, kun miettii kuinka monen päässä yksi kypärä käy ja kuinka niitä ehkäpä puhdistetaan (vai puhdistetaanko?). :D

Suurin osa reitistä oli tosiaan aika korkealla vuoren seinämällä. Jossain luki, että noin 100-150m korkeudessa. Ellei vähän ylempänäkin? :D Meikäläiselle ihan hyvää treeniä tuon korkeanpaikankammon kanssa elämiselle. Korkeat paikat kiehtoo, mutta kun pelkää. Ei oikein helppo combo. :D

Vaijerisilta osui mun kohdallani reitin "painajaiseksi". Reitillä ajoittain tuuli osui todella voimakkaasti ja se oli helv... kylmä. Tällä sillalla se sitten päätti näyttää mahtinsa. Olin noin puolessa välissä siltaa, kun todella voimakas tulleen puuskaus tuli. Se lennätti jopa mua ja voitte kuvitella miten pelkillä vaijereillä kiinni oleva silta myös heilui. Eikä se hiton ritilälattia, josta näkee suoraan alas, helpota korkeanpaikankammoista sitten yhtään. Silloin pelättiin. J ei ollu moksiskaan. Se otteli kuvia ja ihmetteli maisemia. En tiiä sitten onko ex-sotilas tottunut tuollaiseen. :D

Hengitysharjoituksia tekemällä ja keskittymällä pääsin kuin pääsinkin sillan yli toiselle puolelle. Kaverini jopa houkutteli mut palaamaan ja menemään sillalle uudelleen. Kävin vielä kerran sillalla. Ei pelottanut enää niin paljoa ja tuntui jopa ihan siistiltä. :D

Enempää en osaa siitä oikein kertoa. Aivan mieletön. Menkää kattomaa ja kokemaa! Ei kyllä jää harmittaan. :D

Suunnitteilla on tälle talvelle patikointireissu Iberian korkeimmalle vuorelle. Mulhacén, 3 479m. :) Miksi juuri talvella? Koska silloin siellä on eniten lunta. :D Lumi. Sitä on ikävä. <3 Mutta jatketaan tästä aiheesta joskus myöhemmin... ;)

Tuossa torstaina meikäläiselle iski vähän lämpöö päälle ja joku häikkä vatsaan. Bakteeri mahdollisesti. Torstai iltapäivästä alkoi vatsakivut. Perjantai aamuyöstä herättiin pöntölle norjaa puhumaan. Seuraavana päivänä laulo toinen pää. Siinä ei tienny kumminpäin olisi pöntöllä ollu. TMI, I know. :D (tmi=too much information;D)
 

Meikäläinen alkaa hiljalleen palata taas elävien kirjoihin. Mutta tässähän on hienosti taas viikonloppuvapaat aikaa parannella itseään. Mitäs sitä vapailla muutakaan? Ei esim. patikkaretkeä Mijasiin ja leffatreffit James Bondin kanssa siihen päälle. Eeeii. Mitä sitä sellasta. Saattais vahingossa olla vaikka vähän hauskaakin. Prkl...

Mutta nyt haluan toivottaa kaikille Fantan täyteistä lauantaiehtoota! Pysykää terveinä!!

Ps. Vieläkin vähän järkyttyneenä näistä kaikista terrorihässäköistä halusin teille vielä sanoa, että... 

Rakastakaa läheisiänne sekä myös muita kanssaeläjiä edes sen verran, että kunnioitatte heidän elämäänsä, koskemattomuuttaan sekä vapauttaan elää ja kävellä kadulla ilman pelkoa siitä näkeekö he läheisiään enää koskaan. Se lähimmäisen rakkaus.
 

Rakkaus. Se saattaa joskus satuttaa, mutta ei koskaan tapa. Näin mä ajattelen.
Puspus. <3

Sosiaalinen pieni piiri pyörii

Tuossa muutama viikko sitten huomasin Facebookissa mainoksen LOVOO-nimisestä sovelluksesta. Klikkasin mainoksen auki ja otin vähän selvää mistä oli kyse. Kysehän on ymmärtääkseni aikalailla samanlaisesta sovelluksesta kun ystävämme Tinder. LOVOOssa joko skipataa, annetaa sydän ja sitten keskustellaan, jos natsaa puolin sun toisin. U know. 

Noh, siitä asti mun omppuluurista on kyseinen sovellus löytynyt. Tarkoitukseni ei ole löytää mitään sutinaa tai säpinää vaan lähinnä uusia ihmisiä ja tuttavuuksia, vaikka en voi kieltää etteikö nämä jo löydetyt kontaktit ole kaikki uroksia. Sovellus vain (jostain kumman syystä:D?) tuputtaa niitä miehiä.

Muutaman keskustelutoverin olen ehtinyt tapaamaan face-to-face. On kyllä toisaalta helpoksi tehty tämä tutustuminen ulkomaalaisiin. Tai siis minähän se ulkomaalainen olen. Maahanmuuttaja. Mamu. :D

Olen tullut pisteeseen, jossa tunnen tarvitsevani ihmisiä ympärilleni. Olen ollut jo jonkin aikaa yksinäinen ja etenkin F:n lähdön jälkeen olen sitä toden totta ollut. On aika tutustua ihmisiin ja rakentaa sosiaalinen elämäni uudelleen. 

Monilla suomalaisilla, joita tunnen/tiedän täältä, on omat suomalaiset piirinsä. Harvalla se on levittäytynyt espanjalaisiin. Eikä ehkä tehdä asioita sen eteen, että löydettäisiin paikallisia kontakteja ja ihmissuhteita. On mukavaa ja helppoa olla siinä jengissä, missä jäsenet edustavat tuttua turvallista kulttuuria eikä minkäänlaisia muureja ole. Mutta siinä jää paljosta paitsi.

Olen kyllä itse todennut, että kaikki upeat kokemukset syntyvät, kun on valmis harppaamaan mukavuusalueen ulkopuolelle. On totta, että ei ehkä ole maailman helpoimmat "reffit" kun yhteistä kieltä ei tahdo kunnolla löytyä. Kieli seikkailee englannin ja espanjan välimaastossa. Ajoittain Google translator pelastaa. Mutta kummallekin osapuolelle mainio tilanne oppia toista kieltä, kulttuuria sekä ymmärtämään erilaisuutta. :) 

Kun muutin Torreblancasta keskustaan, alkoi elämä. Nyt tajuan sen, kuinka paljosta jäin paitsi ja kuinka tyhjää elämää elin. Ei harrastuksia, ei sosiaalista elämää juurikaan, ei helppoja kulkuyhteyksiä.. 

Päästyäni ihmisten ilmoille olen muutamassa viikossa saanut ympärilleni ihmisiä. On ihanaa saada ihan vain jutella ihmisten kanssa, lähteä oluelle, jos toisellekin,... 

Lucan kanssa on tullut tavaksi käydä vapaapäivinä aamulenkin yhteydessä aamukahvilla/ -palalla lähibaarissa. On ollut ihanaa istua ja nauttia aamukahvia auringonpaisteessa. 

Muistakaamme niitä, joiden elämä muuttui viikonloppuna maanpäälliseksi helvetiksi tai päättyi silmittömään julmuuteen. Mutta elämän on jatkuttava. Maailmassa on vielä hyviä asioita ja ihmisiä. Ei anneta pelolle valtaa, sillä juuri sitä halutaan kylvää. 

Perheen ja ystävien lisäksi rakastakaa ja kunnioittakaa myös sitä kadulla vastaankävelevää tuntematonta ihmistä. Hymyile, pelasta päivä ja levittäkää hyvää eteenpäin. Ei se sen vaikeempaa ole. :) 

Hyvää ja parempaa alkavaa viikkoa kaikille! Puspus. <3 

Kun sumu hälvenee, näkee kaiken paljon selkeämmin.

Olen yrittäny aloittaa tätä kirjottamista nyt jo moneen otteeseen. En vain oikein tiedä mitä kirjaimia laittaa ruudulle. No, jos ei kaunistella asioita, koska kaikki tiedämme, ettei elämä aina (ikinä) mene niinkuin elokuvissa. Tai edes Strömsössä. Mietin myös pitkään, kirjoitanko tästä edes tänne. Mutta ehkä vähän avaan tilannettani. En liikaa kuitenkaan. (Huom! Jos teksti tuntuu epäjohdonmukaiselta, johtunee siitä, ettei oikein saa sanostuksi?)

Olin häpeissäni siitä, että se suuri "muutan Espanjaan rakkauden perässä"-juttu kariutui - jo nyt. Ja olen edelleenkin häpeissäni. Viikko sitten jätin yhteisen asuntomme avaimet pöydälle ja painoin kotioven viimeisen kerran kiinni. Se elämänvaihe loppui siihen. Toisaalla odotti uusi "kotiovi". 

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Vai miten se meni? 

En ole varmaan ikinä tuntenut olevani näin hukassa, kun mitä viimeiset viikot olen ollut. Eksyneeseen oloon vaikuttaa eniten varmasti tämän hetkinen oleskelumaa. Yksin toisella puolella Eurooppaa ja vieläpä hyvin lyhyen asumisajan jälkeen voi olla alkuun shokin paikka. Ja olikin - ainakin mulla. Kuitenkin olen saanut pidettyä itseni jonkinmoisella pinsettiotteella kiinni elämässä. Jatkuva ahdistuneisuus, shokki ja sumu ovat hälvenneet pikkuhiljaa.

Tällä viikolla olen saanut parsittua elämää kasaan. Rakas harrastukseni teki comebackin, kun hommasin kertaheitolla 3kk salikortin tuohon ihan lähellä olevalle kuntosalille. Käsipäivää ja jalkapäivää on jo ehditty viettämään. Ja olo on mahtava! Ja kipeä... :P

Tiedän, että on ihmisiä, jotka nyt ajattelisivat tästä vahingoniloisesti. Pystyisin nimeämään heti muutaman. Mutta kuitenkaan en halua lähteä sille linjalle pohtimaan elämääni. Se ei mun elämääni vaikuta mitä toiset ajattelevat. Ja tiedän itse kuitenkin, että tein parhaani, mutta se ei riittänyt toiselle.

Moni on kysynyt, tai ainakin pohtinut, että tulenko nyt takaisin Suomeen. Vastaus on negatiivinen. En ole tulossa takaisin Suomeen. Tämä ei ole mikään neverever-vastaus. En tiedä minne elämä minut vie vai viekö minnekään, mutta tällä hetkellä en ole palaamassa Suomeen. Olen tehnyt pitkään duunia ja uhrauksia tämän eteen enkä halua mitätöidä kaikkea sitä sen takia, että toinen ihminen ei ollutkaan luotu minua varten. Mä nyt vaa istun kanootin kyydissä. Antaa elämän viedä.

Olen miettinyt, että onko tämä kaikki vain mun tuuria vai onko tämä elämän tyyli ottaa elämästämme pois asioita, jotka ei vain ole tarkotettu kuuluvan sinne? Taidan alkaa pikkuhiljaa uskomaan jälkimmäiseen. Ehkä tämä kaikki oli kirjoitettu näin tuonne jonnekin elämän kirjoihin? Ehkä sen ihmisen kuuluikin olla elämässäni vain tämän hetken, että unelmani Espanjassa asumisesta käy toteen, auttaa hiukan elämääni täällä alkuun ja sitten oli aika lähteä? Kahden vuoden aikana hän opetti myös minua rakastamaan ja arvostamaan itseäni ihan uudella tavalla. Niin kliseeltä kun se kuulostaakin. Ehkä sen näkee nyt siinä, että oikeasti ymmärrän tämän olevan paras ratkaisu itseäni ajatellen. Näin on hyvä.

Hyvää lauantaiehtoota!
Besos. <3