Onnennorsun tarina jatkuu ja Joulurauha alkaa

Muistatteko, kun kerroin elefantista, jonka löysin kadulta? Tästä pääset lukemaan kys. postauksen, josset ole lukenut tai muuten vain ei ole muistikuvaa. :)

Uskon todella, että se norsu toi, ja tuo tulevaisuudessakin, mulle onnea. Viimeiset 2 ja puoli kuukautta on kaikesta huolimatta mennyt odotettua paremmin. Onnea on monessa ollut mukana. :)

Löysin samanlaisen elefantin lähikaupasta avaimenperänä. Kun näin sen, tuli mieleeni yksi ystäväni täältä, jolle haluisin antaa yhtä paljon onnea kuin mitä se mulle on tuonut. Ellei jopa enemmänkin. :) Olin toissapäivänä Malagassa tapaamassa tätä frendiä viinilasin äärellä ja annoin fantin hänelle. Hänkin uskoi sen tuovan onnea. :) 

El Pimpi ja paikallinen muskottiviini. Nam.

Seuraavana päivänä, eli eilen, kaveri laittoi mulle viestiä, että norsu tuo todellakin onnea. Monen kuukauden työttömyys loppuu tähän jouluun, sillä hän pääsi 4 tähden hotelliin töihin. Tai alkuun ainakin testiajalle. :) Voi kuinka sitä voikaan olla onnellinen toisen puolesta. :)

Malagassa, Fuengirolassa ja kaikkialla on valmistauduttu joulun tuloon koristelemalla koko keskustan alueet jouluvaloilla. Malagan Calle Larioksella on "päävalot", jotka joka vuosi on erilaiset. Tänä vuonna vedettiin aika mahtipontiset koristelut. Ja nämä valot ovat siis kirsikka kakun päällä eli eivät ole ainoat valot. Joka paikka ja puu keskustassa on valojen peittämät. Kaunista... mutta kallista.

Malagan jokavuosi vaihtuvat Calle Larioksen jouluvalot. Tämmöiset tänä vuonna. :)

Ei ole enää montaa tuntia, että Turussa joulurauha julistetaan. Kello 11 tätä aikaa alkaa lähetys Turusta. Josko kävisi nakki ja ehtis vähän seuraamaan sitä. :)

Haluankin kaikille toivottaa      Hyvää ja rauhallista Joulua!  Feliz Navidad!
Nauttikaa läheisistänne, ruoasta, lahjoista ja ennenkaikkea antakaan mielen levätä. :) Hoitsuna tiedän, että kaikki eivät ole kotona koko joulua vaan on velvollisuudet tehtävänä. Itsellänikin myös. Mutta nautitaan sen verran mitä voimme. :)

Besos! Puspus. 

Tuhannen palan hurmio

Se alkaa olemaan joulusesongit ihan täydellä vauhdilla päällä. Kaupat pursuaa talvi- ja joulujuttuja, leluja, vaatteita, kosmetiikkaa, pelejä jne. Viikko näyttäisi olevan h-hetkeen. Viime viikolla mä sain ensimmäisen joululahjani, kun pomo kauppareissullaan osti mulle pyynnöstäni palapelin. Ison palapelin. Tuhannen palan ison palapelin. <3 

Ei alkuun löytynyt haluamaani maailmankarttaa, joten pähkäilyjen jälkeen päädyin valkkaamaan Pariisin katukuvan. Päätös piti tehdä pikaisesti whatsappissa lähetettyjen kuvien perusteella enkä ollut yhtää varautunut valkkaamaan muuta kuin maailmankartan. :D

Pariisi oli vähän kuin sikaa säkissä ostamassa, kun en nähnyt kuvaa etukäteen palapelistä vaan sitten kun käteeni sain. Tuli kuitenkin valkattua hyvä sika. :D 

Maanantaiaamuna pomo laittoi kuvaviestiä mulle. Maailmankartta palapeli!! Laittoi vielä ostaneensa sen mulle, kun sattumalta löysikin sen. Hyvää joulua mulle! :D 

(Btw, maksoi 3,95€/kipale. Mitä nämä Suomessa maksaa? 15€ ainakin?) 

Oon aina tykännyt palapeleistä ja etenkin justiisa näistä isoista 500 tai 1000 palan kuvista. Se rentouttaa mielen, kun päässä ei liiku juurikan mikään muu kuin pienet palat ja silmä tarkkana koettaa bongata sopivia paloja. Jossain kohin tuppaa käymää niin, että palat alkavat vain loksahdella paikoilleen ja lopulta kuva valmistuu. Riippuu vain kuvan vaikeustasosta. Mun mielestä kauneimmat kuvat ovat vaikeimpia, mutta ehdottomasti vaivan ja kärsivällisyyden arvoisia. :)

Toissa päivänä postilaatikossa mua odotti kullanvärinen kirje. Rintakehälle nousi lämmin ja ihana tunne, kun aukasin. Paras ystäväni lähetti mulle joulukortin ja monta pientä sydäntä. <3 

Töitä on jälleen painettu ja varmaanki painetaa loppuvuosikin. Ei kyllä haittaa. Hyvä että duunia on. Ensi vuoden alkuun on suunnitteilla yksi projekti. Palataan siihen sitten myöhemmin.. ;) 

Toiveikasta torstaita! :)

Puspus. <3 

Kuulumisia: Elämä alkaa voittamaan

Täällä Espanjassa on nyt ihan urakalla pyhiä. Sunnuntaina oli perustuslainpäivä. Eilen taas oli pyhäpäivä sen takia, kun varsinainen päivä osui pyhälle. Ja sehän ei käy päinsä, että sunnuntaina juhlittaisiin kahta pyhää (normaali sunnuntaipyhä ja perustuslainpäivä) niin pyhä siirtyy maanantaille. Ja tänään sitten on joku pyhä, mutta en tiedä mikä. Mistä näistä tietää?

No kun on pyhät niin tietenkin kuntosalikin on vain klo 10-14 auki. Niin, että ei sinne töiltään ehdi. Mutta tästä en antanut itselleni mahista tehdä tekosyytä. Mietin, että mitäs sitä tekisi vähän tuolle tarakalle. Sitten *dingdingding*. Mähän asun 11 kerroksisessa talossa. ;)

Alkuillasta sitten nykäsin verkkarit ja lenkkarit jalkaan ja rappusia alas. Asun seiskakerroksessa. Alhaalta sitten vaa kohti 11. kerrosta. Läksin kipuamaa jokatoinenaskelma-taktiikalla. Yllätyin kuinka kepeästi kaikki 11 kerrosta meni. Hissillä menin alas vähentääkseni naapureiden ihmetystä suomilikasta, joka ravaa rappusia ylös-alas ihan vaan puhtaasta rakkaudesta endorfiiniin. <3

Vaikka oli lyhyt, mutta ripeä treeni, jäi todellakin bueno fiilis. Ei sen treenin aina tartte olla kuntosalilla. Kyllä sitä löytää keinoja endorfiinihumalaan pääsemiseksi, kun käyttää hiukan mielikuvitusta ja aukaisee silmänsä mitä ympärillä on. That's it. :)

On alkanut uni maistua pitkään aikaan. En ole näin hyvin nukkunut varmaan kahteen kuukauteen. olen sairastellut useamman viikon, joka on myös vienyt ruokahalun. Ei ole tahtonut aina pysyä ruoka edes alhaalla. Mutta nyt näyttää taas vihreetä valoa! :) Huomenna taas salille tekee käsipäivää. Jes!

Lisäksi töitä on piisannut ihan riittämiin. Nyt teen 11 päivän työputkea. Ja aika täydeltä vaikuttaa loppu ja alkuvuosi. Alkaa bisness hiljalleen ehkä rullata. ;) Olenkin ajatellut laittaa toiminimen pystyy ja ryhtyy yrittäjäksi. Vielä on asia mietintämyssyssä, mutta ehkäpä sitä voisi... Katsellaan. Pohditaan. :)

Lisäksi sunnuntaina ostin lentoliput Suomeen. Tulen käymään tammikuun lopussa viikon visiitillä pöndelle. Ah, Suomi. Voi kuinka ikävöinkään Sinua. <3 Vaikka haluankin asua täällä Espanjassa, ei tarkoita etteikö olisi liuta asioita, joita ikävöin, rakastan ja kunnioitan Suomessa. Mä olen äärimmäisen ylpeä suomalaisuudestani, äidinkielestäni ja isänmaastani. Voi kun kuulisitte, kuinka suu vaahdossa hehkutan suomalaista jääkiekkokulttuuria. Sitä on ikävä. Lätkää. <3

No niin, tiuku nykii sen verran, että meikäläinen sanoo aa-aaa ja unta palloon. Huomenna taas duuniin.

Hyvää yötä. Buenas noches.
Puspus. Besos. <3

Kuninkaan jalanjäljillä

Keskiviikkona vietin vapaapäivän lisäksi nimipäiviäni. Oli kyllä kaiken puolin aivan mainio nimpparivapaapäivä! Lähdimme uuden tuttavuuden J:n kanssa El Chorroon, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä täältä rannikolta. El Chorrosta taas löytyy aivan mielettömän upeita maisemia, patikointireittejä ja niistä kuuluisin Caminito del Rey (Kuninkaanpolku). Mulle kerrottiin, että reitti on saanut nimensä siitä, kun Espanjan kuningas on noin 100 vuotta sitten kävellyt tuon reitin.

 

Kyseinen patikointi/kävelyreitti, joka on muuten nimetty maailman vaarallisimmaksi reitiksi, oli yli vuosikymmenen suljettuna useiden kuolemantapausten takia. Reitti oli niin huonossa kunnossa, että jengi putoili alas vuorenseinämältä kuolemaan. Viimeiset kuolemantapaukset oli vuosituhannen vaihteessa, joiden jälkeen reitti suljettiin vuonna 2001. Viime vuosina reittiä korjattiin ja uusittiin turvallisemmaksi ja avattiin uudelleen tämän vuoden alussa. 

Ensimmäisen vuoden ajan turistit pääsevät reitille ilmaiseksi, mutta netistä on varattava ajankohta. J teki muutama viikko sitten varauksen ja saimme kuin saimmekin vielä varattua paikkamme reitille. Varauksilla halutaan rajoittaa turistiruuhkia ja säädellä massoja reiteillä. Turvallisuussyistä - luonnollisestikin. Ensi vuonna sitten reitille pitää varaukset tehdä niinkuin nytkin, mutta siitä tulee maksullinen. Rantapallon sivuilla luki, että maksaisi 6€ per naama. Eilen viimeksi katselin varauskalenteria ja se oli loppuvuodelle aivan täyteen buukattu. Eli taitaapi olla niin, että ilmaisreissu Caminitolle ei ole enää mahdollinen. Mutta eipä tuo lippukaan ole kallis.  :)

Caminiton alkuun piti kävellä pieni reitti. Alueella on siis muita todella kauniita reittejä, jotka ovat ilmaisia. Eli vaikka Caminitolle ei pääsisikään, niin silti El Chorro on kaunista aluetta käydä tsekkaamassa. :) Se turkoosi vesi. <3

Reitin alussa jokainen sai päähänsä tuollaiset kypärät mahdollisten tippuvien kivien tms. takia. Sinne kypärän alle laitettiin sellainen seksikän kertakäyttömyssy mitä meillä aikanaan käytettiin keittiötyössä. Ihan jees sinänsä, kun miettii kuinka monen päässä yksi kypärä käy ja kuinka niitä ehkäpä puhdistetaan (vai puhdistetaanko?). :D

Suurin osa reitistä oli tosiaan aika korkealla vuoren seinämällä. Jossain luki, että noin 100-150m korkeudessa. Ellei vähän ylempänäkin? :D Meikäläiselle ihan hyvää treeniä tuon korkeanpaikankammon kanssa elämiselle. Korkeat paikat kiehtoo, mutta kun pelkää. Ei oikein helppo combo. :D

Vaijerisilta osui mun kohdallani reitin "painajaiseksi". Reitillä ajoittain tuuli osui todella voimakkaasti ja se oli helv... kylmä. Tällä sillalla se sitten päätti näyttää mahtinsa. Olin noin puolessa välissä siltaa, kun todella voimakas tulleen puuskaus tuli. Se lennätti jopa mua ja voitte kuvitella miten pelkillä vaijereillä kiinni oleva silta myös heilui. Eikä se hiton ritilälattia, josta näkee suoraan alas, helpota korkeanpaikankammoista sitten yhtään. Silloin pelättiin. J ei ollu moksiskaan. Se otteli kuvia ja ihmetteli maisemia. En tiiä sitten onko ex-sotilas tottunut tuollaiseen. :D

Hengitysharjoituksia tekemällä ja keskittymällä pääsin kuin pääsinkin sillan yli toiselle puolelle. Kaverini jopa houkutteli mut palaamaan ja menemään sillalle uudelleen. Kävin vielä kerran sillalla. Ei pelottanut enää niin paljoa ja tuntui jopa ihan siistiltä. :D

Enempää en osaa siitä oikein kertoa. Aivan mieletön. Menkää kattomaa ja kokemaa! Ei kyllä jää harmittaan. :D

Suunnitteilla on tälle talvelle patikointireissu Iberian korkeimmalle vuorelle. Mulhacén, 3 479m. :) Miksi juuri talvella? Koska silloin siellä on eniten lunta. :D Lumi. Sitä on ikävä. <3 Mutta jatketaan tästä aiheesta joskus myöhemmin... ;)

Tuossa torstaina meikäläiselle iski vähän lämpöö päälle ja joku häikkä vatsaan. Bakteeri mahdollisesti. Torstai iltapäivästä alkoi vatsakivut. Perjantai aamuyöstä herättiin pöntölle norjaa puhumaan. Seuraavana päivänä laulo toinen pää. Siinä ei tienny kumminpäin olisi pöntöllä ollu. TMI, I know. :D (tmi=too much information;D)
 

Meikäläinen alkaa hiljalleen palata taas elävien kirjoihin. Mutta tässähän on hienosti taas viikonloppuvapaat aikaa parannella itseään. Mitäs sitä vapailla muutakaan? Ei esim. patikkaretkeä Mijasiin ja leffatreffit James Bondin kanssa siihen päälle. Eeeii. Mitä sitä sellasta. Saattais vahingossa olla vaikka vähän hauskaakin. Prkl...

Mutta nyt haluan toivottaa kaikille Fantan täyteistä lauantaiehtoota! Pysykää terveinä!!

Ps. Vieläkin vähän järkyttyneenä näistä kaikista terrorihässäköistä halusin teille vielä sanoa, että... 

Rakastakaa läheisiänne sekä myös muita kanssaeläjiä edes sen verran, että kunnioitatte heidän elämäänsä, koskemattomuuttaan sekä vapauttaan elää ja kävellä kadulla ilman pelkoa siitä näkeekö he läheisiään enää koskaan. Se lähimmäisen rakkaus.
 

Rakkaus. Se saattaa joskus satuttaa, mutta ei koskaan tapa. Näin mä ajattelen.
Puspus. <3

Sosiaalinen pieni piiri pyörii

Tuossa muutama viikko sitten huomasin Facebookissa mainoksen LOVOO-nimisestä sovelluksesta. Klikkasin mainoksen auki ja otin vähän selvää mistä oli kyse. Kysehän on ymmärtääkseni aikalailla samanlaisesta sovelluksesta kun ystävämme Tinder. LOVOOssa joko skipataa, annetaa sydän ja sitten keskustellaan, jos natsaa puolin sun toisin. U know. 

Noh, siitä asti mun omppuluurista on kyseinen sovellus löytynyt. Tarkoitukseni ei ole löytää mitään sutinaa tai säpinää vaan lähinnä uusia ihmisiä ja tuttavuuksia, vaikka en voi kieltää etteikö nämä jo löydetyt kontaktit ole kaikki uroksia. Sovellus vain (jostain kumman syystä:D?) tuputtaa niitä miehiä.

Muutaman keskustelutoverin olen ehtinyt tapaamaan face-to-face. On kyllä toisaalta helpoksi tehty tämä tutustuminen ulkomaalaisiin. Tai siis minähän se ulkomaalainen olen. Maahanmuuttaja. Mamu. :D

Olen tullut pisteeseen, jossa tunnen tarvitsevani ihmisiä ympärilleni. Olen ollut jo jonkin aikaa yksinäinen ja etenkin F:n lähdön jälkeen olen sitä toden totta ollut. On aika tutustua ihmisiin ja rakentaa sosiaalinen elämäni uudelleen. 

Monilla suomalaisilla, joita tunnen/tiedän täältä, on omat suomalaiset piirinsä. Harvalla se on levittäytynyt espanjalaisiin. Eikä ehkä tehdä asioita sen eteen, että löydettäisiin paikallisia kontakteja ja ihmissuhteita. On mukavaa ja helppoa olla siinä jengissä, missä jäsenet edustavat tuttua turvallista kulttuuria eikä minkäänlaisia muureja ole. Mutta siinä jää paljosta paitsi.

Olen kyllä itse todennut, että kaikki upeat kokemukset syntyvät, kun on valmis harppaamaan mukavuusalueen ulkopuolelle. On totta, että ei ehkä ole maailman helpoimmat "reffit" kun yhteistä kieltä ei tahdo kunnolla löytyä. Kieli seikkailee englannin ja espanjan välimaastossa. Ajoittain Google translator pelastaa. Mutta kummallekin osapuolelle mainio tilanne oppia toista kieltä, kulttuuria sekä ymmärtämään erilaisuutta. :) 

Kun muutin Torreblancasta keskustaan, alkoi elämä. Nyt tajuan sen, kuinka paljosta jäin paitsi ja kuinka tyhjää elämää elin. Ei harrastuksia, ei sosiaalista elämää juurikaan, ei helppoja kulkuyhteyksiä.. 

Päästyäni ihmisten ilmoille olen muutamassa viikossa saanut ympärilleni ihmisiä. On ihanaa saada ihan vain jutella ihmisten kanssa, lähteä oluelle, jos toisellekin,... 

Lucan kanssa on tullut tavaksi käydä vapaapäivinä aamulenkin yhteydessä aamukahvilla/ -palalla lähibaarissa. On ollut ihanaa istua ja nauttia aamukahvia auringonpaisteessa. 

Muistakaamme niitä, joiden elämä muuttui viikonloppuna maanpäälliseksi helvetiksi tai päättyi silmittömään julmuuteen. Mutta elämän on jatkuttava. Maailmassa on vielä hyviä asioita ja ihmisiä. Ei anneta pelolle valtaa, sillä juuri sitä halutaan kylvää. 

Perheen ja ystävien lisäksi rakastakaa ja kunnioittakaa myös sitä kadulla vastaankävelevää tuntematonta ihmistä. Hymyile, pelasta päivä ja levittäkää hyvää eteenpäin. Ei se sen vaikeempaa ole. :) 

Hyvää ja parempaa alkavaa viikkoa kaikille! Puspus. <3 

Kun sumu hälvenee, näkee kaiken paljon selkeämmin.

Olen yrittäny aloittaa tätä kirjottamista nyt jo moneen otteeseen. En vain oikein tiedä mitä kirjaimia laittaa ruudulle. No, jos ei kaunistella asioita, koska kaikki tiedämme, ettei elämä aina (ikinä) mene niinkuin elokuvissa. Tai edes Strömsössä. Mietin myös pitkään, kirjoitanko tästä edes tänne. Mutta ehkä vähän avaan tilannettani. En liikaa kuitenkaan. (Huom! Jos teksti tuntuu epäjohdonmukaiselta, johtunee siitä, ettei oikein saa sanostuksi?)

Olin häpeissäni siitä, että se suuri "muutan Espanjaan rakkauden perässä"-juttu kariutui - jo nyt. Ja olen edelleenkin häpeissäni. Viikko sitten jätin yhteisen asuntomme avaimet pöydälle ja painoin kotioven viimeisen kerran kiinni. Se elämänvaihe loppui siihen. Toisaalla odotti uusi "kotiovi". 

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Vai miten se meni? 

En ole varmaan ikinä tuntenut olevani näin hukassa, kun mitä viimeiset viikot olen ollut. Eksyneeseen oloon vaikuttaa eniten varmasti tämän hetkinen oleskelumaa. Yksin toisella puolella Eurooppaa ja vieläpä hyvin lyhyen asumisajan jälkeen voi olla alkuun shokin paikka. Ja olikin - ainakin mulla. Kuitenkin olen saanut pidettyä itseni jonkinmoisella pinsettiotteella kiinni elämässä. Jatkuva ahdistuneisuus, shokki ja sumu ovat hälvenneet pikkuhiljaa.

Tällä viikolla olen saanut parsittua elämää kasaan. Rakas harrastukseni teki comebackin, kun hommasin kertaheitolla 3kk salikortin tuohon ihan lähellä olevalle kuntosalille. Käsipäivää ja jalkapäivää on jo ehditty viettämään. Ja olo on mahtava! Ja kipeä... :P

Tiedän, että on ihmisiä, jotka nyt ajattelisivat tästä vahingoniloisesti. Pystyisin nimeämään heti muutaman. Mutta kuitenkaan en halua lähteä sille linjalle pohtimaan elämääni. Se ei mun elämääni vaikuta mitä toiset ajattelevat. Ja tiedän itse kuitenkin, että tein parhaani, mutta se ei riittänyt toiselle.

Moni on kysynyt, tai ainakin pohtinut, että tulenko nyt takaisin Suomeen. Vastaus on negatiivinen. En ole tulossa takaisin Suomeen. Tämä ei ole mikään neverever-vastaus. En tiedä minne elämä minut vie vai viekö minnekään, mutta tällä hetkellä en ole palaamassa Suomeen. Olen tehnyt pitkään duunia ja uhrauksia tämän eteen enkä halua mitätöidä kaikkea sitä sen takia, että toinen ihminen ei ollutkaan luotu minua varten. Mä nyt vaa istun kanootin kyydissä. Antaa elämän viedä.

Olen miettinyt, että onko tämä kaikki vain mun tuuria vai onko tämä elämän tyyli ottaa elämästämme pois asioita, jotka ei vain ole tarkotettu kuuluvan sinne? Taidan alkaa pikkuhiljaa uskomaan jälkimmäiseen. Ehkä tämä kaikki oli kirjoitettu näin tuonne jonnekin elämän kirjoihin? Ehkä sen ihmisen kuuluikin olla elämässäni vain tämän hetken, että unelmani Espanjassa asumisesta käy toteen, auttaa hiukan elämääni täällä alkuun ja sitten oli aika lähteä? Kahden vuoden aikana hän opetti myös minua rakastamaan ja arvostamaan itseäni ihan uudella tavalla. Niin kliseeltä kun se kuulostaakin. Ehkä sen näkee nyt siinä, että oikeasti ymmärrän tämän olevan paras ratkaisu itseäni ajatellen. Näin on hyvä.

Hyvää lauantaiehtoota!
Besos. <3

Melkein päälleastuttu onni

Toissa aamuna lähdin kävelemään töihin koiran kanssa. Laitoin musiikit pauhaamaan korville ja mielen asetin omille taajuuksilleni - kuten aina. 

Tuttua työmatkareittiä kävellessä katseeni oli maassa, jotten astu koiran p*skaan. Tosin, tässä maassa se tuo onnea. En astunut p*skaan, mutta melkein jotain yhtä vakavaa. Melkein astuin tämän päälle: 

Norsu. Tuo mielettömän sulonen ja symppis eläin oli kellallaan katuasvaltissa. 

Erään uskomuksen mukaan (joka on merkityksellinen aina ollu mulle) norsun uskotaan tuovan onnea. Lisäksi jostain tinan valuu-sivustolta (what?:D) luin norsun tuovan onnen lisäksi myös terveyttä. Noh, passaa mulle. Ei kai koskaan liian terve voi olla? :D 

Poimiessani norsun kadulta jäin toljottamaan sitä hetkeksi. Olin aivan ihmeissäni. Mistä tämä tähän ilmestyi? Melkein astuin päälle mutten kuitenkaan astunut. Ihan kuin onnen norsu oli odottamassa, että joku käy hänet sieltä nappaamassa. Keräämässä onnen talteen. 

Mä sillä hetkellä vakuutuin siitä, että tämä on merkki. Ehkä onni on kääntymässä? En tiiä. Mutta tunsin, että jotain tulee tapahtumaan. Tapahtuma sai hymyn pilkahduksen kasvoilleni ensi kerran moneen päivään. 

Elämä täällä ei mennytkään kuin elokuvissa. Tällä hetkellä totean koiran olevan se paras kaveri, joka ei petä ja jätä. Varmaankin sen takia tämän löytämäni norsun merkitys on potenssiin miljoona. Ehkä se köllötteli kadulla odottaen juuri mua? Ken tietää. Aika näyttää. 

Besos. 

Päästä irti ja anna mennä!

Viimeisen muutaman viikon aikana olen useampaan otteeseen kertonut benjihyppy-tarinani. Moni ihmettelee kuinka niihin kahteen hyppyyn olen pystynyt, mutta kauhistuneet kuullessaan mun korkeanpaikan kammosta. Tai lähinnä siis näiden kahden asia, korkeanpaikankammon ja benjin, yhdistelmästä. 

Kuinka hitossa korkeanpaikankammonen pystyy sieltä yläilmoissa roikkuvasta korista hyppäämään? 

Tai ylipäänsä kuka sellaisesta fobiasta kärsivä edes haluaa tehdä jotain mikä on vastoin omaa luontoaan? 

Olen pienestä asti halunnut benjin hypätä. Korkeanpaikankammoni on kehittynyt myöhäisessä teini-iässä. Siedän korkeita paikkoja tietyssä määrin ja tietyissä puitteissa. Lähinnä siis silloin, kun on esim kunnon kaiteet ja tunnen olevani turvassa. Vaikka silloinkin pelottaa, mutta siedän sen. 

Ensimmäisen benjin hyppäsin Ruisrockissa 2012. Se oli täysin puskista tullut juttu, kun lipputarkastusjonossa yksi mies sanoi mulle etten uskalla hypätä. Hän lupasi maksaa hyppyni, jos sen teen. 

Olen aina vihannut "et osaa/voi/uskalla"- lauseita, jotka kohdistuvat minuun. Pienestä asti olen ollut yllytettävissä mitä hulluimpiin juttuihin. Ja jos mua ei muulla saanut tekemään älyttömyyksiä, uhottiin päin naamaa "et uskalla". 

Tästä juuri kertomastani voitte päätellä reaktioni tämän tuntemattoman miehen väitteeseen. Jep! Jokusen ajan päästä seisoin korissa matkalla 60 metriin ja sieltä alas. 

Ylhäällä mua pelotti aivan vietävästi ja itkua väänsin. Mutta en antanut periksi. En taida oikein osata sitä taitoa. Toiseksi, järki sanoi, että mun ei kuinkaa käy ja selviän hengissä, vaikka aidosti pelkäsin kuolevani. Hengitin pari kertaa syvään, katsoin horisonttiin ja annoin mennä. Täysin vastoin luontoani. 

Just 60metristä hypänneenä pikkasen uskalsi fiilistellä.

Toiseen hyppyyni sain valmistautumisaikaa reilusti. Noin kuukauden päivät. Katselin netistä kuvia hyppypaikasta ja videoita. Olin niistä jo kauhuissani. 

Elokuussa päätimme ystäväni ja kummipoikani kanssa lähteä Helsinkiin ja Korkeasaareen. Pikkumies oli just täyttämässä 2 vuotta. Se oli niin pieni. <3 

Päivän päätteksi ohjelmassa oli se mun suuri koitos. Sen hetkinen Suomen korkein benji 110m. Silloin se oikea hyppynosturi oli rikki ja jouduttiin hyppäämään hiukan alempaa. Mutta silti, Suomen korkein benji! :D 

Tähän hyppyyn verrattuna Ruissi oli helppo nakki. Puolessa välissä matkaa ylös olin valmis oksentamaan, ylhäällä aloin välittömästi hyperventiloimaa ja paniikki-itkukin pääsi. Jätkät olivat valmiit laskemaan korin alas ilman hyppyä, mutta mä kielsin. Mä en maksanu 90€ ja valmistautunu viikkoja elämäni kauheimpaa kokemukseen ilman, että sitä edes suoritan! Prkl. 

Kuten Ruississakin, täälläkin hengailin pitkään ylhäällä korissa ja yritin kerätä rohkeutta. Tällä kertaa olin siellä vaan vielä tuplasti pidempään. Alhaalta alkoi kuulua "Hyppää, hyppää!!" huutoja. 

Kun vihdoin sain itseni psyykattua hyppyyn, tajusin olevani täysin jähmettynyt. Oikeasti. En kyennyt liikkumaan. Muistatteko elokuvasta Muumipeikko ja pyrstötähti kohtauksen, missä Nipsua piti kantaa, kun oli halvaantunut kauhusta? "Se on psykosomaattista!". Se on totta!! :D 

Kun sieltä ei päästykään omin avuin alas, tarvi toisen jätkistä vähän auttaa. Irrotti kädet kaiteista ja asetti otteeni remmeihin kiinni. Lupasi laskea kolmeen ja sitten tönäisisi minut alas. Laski vain kahteen. Silloin mentiin! 

Voi hyvä Jumala! Pelkän kuvan katsominen.... HUH!

Järkyttävä, mutta kasvattava kokemus! En lähtenyt koskaa tekemään benjiä adrenaliinisäväreiden takia. Syynä oli puhtaasti oma henkinen kasvu ja kokemus. Nämä kokemukset ovat kantaneet hedelmää myöhemmin elämässä, kun on ollut aika tehdä isoja, tai vähän vähemmän isoja, päätöksiä. Uskallusta alkoi löytymään pelosta huolimatta. 

Vaihtoonlähtö oli aikoinaan todella suuri mörkö, mutta päätin lähteä koska halusin. Benjihyppyni jälkeen totesin, että jos selvisin 110m alas, pärjään hienosti toisella puolella Eurooppaakin. Samat ajatukset kävin läpi, kun viimeinen ja lopullinen päätös pysyvästä Espanjaan muutosta tehtiin tuossa keväällä. Sain töitä ja alkoi muuton työstäminen. Siihen samaan rysäkkään päätin lähteä parhaan kaverini kanssa 10 päiväksi Etelä-Eurooppaan roadtripille ja sieltä käsin hoidin akuutimmat järjestelyt.

Jokunen vuosi sitten tai sitä ennen en olisi koskaan kuvitellutkaan tekeväni näitä asioita, vaikka niistä olin pitkään haaveillukin. Olen aina ollut muutenkin arka, pelokas ja herkästi asioihin reagoiva persoona. Ja olen sitä edelleen. Mutta nyt tiedän, että pystyn (lähes) mihin vain eikä pelko estäisi minua. 

Uskalla irrottaa ja antaa mennä. Kyllä se elämä kantaa!

Se on kohta lokakuu!! Mitä ihm...?? O_o
Hyvää syyskuun loppukiriä kaikille!

Puspus. Besos.

Tulehdustila, mutta "ei" antibiootille - miksi?

Täällä aletaan hiljalleen olemaan elävien kirjoilla keuhkoputkentulehduksen jäljiltä. Vielä ajoittain yskittää ja varmasti jatkuu jonkin aikaa. En käynyt lääkärissä, joten ainoa lääkkeeni tähän on ollut ibuprofeiini (tunnetaan Suomessa nimellä Burana).

Mä päätin yrittää selättää taudin levolla, tulehduskipulääkkeillä ja luottamalla elimistöni vastustutuskykyyn. Voihan se olla et jälkitautia pukkaa ja sitten varmaa fiksuinta hakea ne antibiootit. Itse koen, että antibioottihoitoihin lähdetään aivan liian helpolla. Itselleni en halua kuuria sen tähden, että tulehdusarvot ovat vähän raja-arvojen yläpuolella. Pienet tulehdukset tulisi terveen ihmisen elimistö itse hoitaa. Mutta toisaalta on turha pitkittääkään sen aloittamista, jos tilanne oikeasti sitä vaatii.

Miksi en halunnut antibioottia?
Ihan syynä on se fakta, että antibiootit tuhoavat taudin aiheuttajabakteerien lisäksi elimistön omia "hyviä" bakteereja. Ja se siis tarkoittaa immuniteetin heikkenemistä. Tästä syystä on hyvä syödä maitohappobakteereja kuurin aikana. En kokenut taudin olevan niin paha eikä kuumettakaan juurikaan noussut, että olisin antibioottikuuria hakenut.

Selvennän vielä, että en ole siis mikään lääkkeistä kieltäytyjä. Jos oikeasti on tarvetta antibiooteille, otan ne vastaan. Mutta mä uskon, että perusterveen ihmisen elimistön tulisi hoitaa pienet tulehdustilat. Ja kyllä, se voi tarkoittaa joitakin petipäiviä ja pidempikestoista sairastamista. Vai eikö enää ole aikaa edes sairastaa?



Joku siellä nyt ajattelee, että sehän on hipiksi heittäytynyt. Ehkä. Tai sitten vaan tietoinen sellaisista asioista, mistä ei normi tasamaantallaajalle puhuta. :)

Pysykää terveinä!
Puspus. Besos. <3


Ps. Mulla on tuolla odottamassa iso 120x60cm kanvastaulu, maalipöniköitä ja siveltimiä. Mielessä on uuden tekniikan kokeileminen, katsotaan mitä tulee. ;)

Kosketuksen voima

Otettiin F:n kanssa perinteiseen tapaan päikkärit. F taas valitti kuinka naapurin kakarat pitivät meteliä, koira ulvosi eikä hän saanut nukuttua. Mielessäni mietin, että Suomessa onneksi rakastamme rauhaa ja hiljaisuutta, että tämmöinen olisi varmaan jo loppunut hyvin lyhyeen. Tässä maassa "it's normal", niinkuin mulle aina sanotaan. :D

Anyway, siinä sitten herättyämme köllöteltiin sängyssä tovin. En tiedä, mistä tämä alkoi, mutta F alkoi sormen päällä mun naamaa "sivelemään", tiiättekö? Tuntui ihan siltä kuin se olisi maalannut mun naamaan jotain. :D

Mutta siinä sitten suljin silmät ja nautin. Kuinka ihanalle voikaan tuntua koskettaminen? Varsinkin, kun kasvoissa on paljon hermopäätteitä ja herkkiä kohtia. Kun siinä pidin silmiä kiinni ja annoin samalla koko kropan rentoutua, sisälleni tuli aivan mielettömän hyvä fiilis. En osaa tarkkaan edes kuvailla, mutta jotenkin näin: rauhallinen, rentoutunut, stressitön, hyväksytty, rakastettu ja rakastava olo. :)

Kun F lopetti sen ja lähti keittiöön etsimään välipalaa itselleen, jäin mä vielä sänkyyn miettimään tuota kokemusta. Siitä jäi nimittäin aikatodella wow-fiilis. Miten yksinkertainen koskettaminen (naamaa!! :D) voikaan saada niin voimakkaan tunnereaktion aikaan?

Väitän, että varsinkin me suomalaiset, koskettelemme toisiamme aivan liian vähän. Emme juurikaan edes halaile. Täällä annetaan poskisuudelmat joka kerta kun tavataan ja lähdetään. Tullaan lähelle, ihan iholle. Oli kyseessä sitten oma perheenjäsen, kaverin kaveri tai miehen veljen vaimon äiti, niin poski poskea vasten ollaan. Siitä mä diggaan tässä kulttuurissa. :)

Täällä myös toinen voi laittaa kätensä mun kädelle ilman, että haluaa sillä viestittää mitään erikoista. Esim F:n sisko usein tulee luokseni, laittaa käden olkapäälleni. Alkuun ajattelin, että hänellä on jotakin asiaa minulle ja kun kysyin, niin ei hänellä mitään asiaa ollut. Niin, eihän koskettamiselle tarvitsisikaan aina olla jotakin syytä.

Itse koen, että Suomessa lähelle tulemiseen ja koskettamiseen liittyy hyvinkin voimakkaasti hyväksymisen tunne. Sinua lähestytään ja kosketaan jos toinen osapuoli sinut on hyväksynyt. Karkeena esimerkkinä mieleeni tulee ihminen, joka on jollain tapaa erilainen. Ei häntä ihmiset kovin lähelle mene saatika halaa. Tähän syyllistyn itsekin, eli en lähde ketään sormella osoittamaan.

Espanjassa mä olenkin aina kokenut itseni hyvin hyväksytyksi ja luulenpa yhtenä syynä olevan juurikin läheisyys ja koskettaminen. Joten kyllä mä sanoisin, että tämmöstä lisää - sinne Suomeenkin! :)

Hyvää alkavaa viikkoa! :)
Täällä se alkoi rankkasateella, mutta mä nautin. Olen oikeastaan ikävöinyt kunnon sadetta ja nyt sen sain. :)

Luca totesi, että hän ei ui. Oli käännyttävä takaisin. :D

Ps. Huomenna porukat tulee reiluksi viikoksi kylään! <3

Landeilua ja parkkikriisiä

F:n vanhemmat olivat jostain landelta vuokranneet talon. Viime sunnuntaina lähdimme yhteisen vapaapäivän ja pyhän kunniaksi sinne viettämään päivää. En ihan tarkalleen tiedä, missä se talo on, mutta sen verran osasin paikantaa, että se sijaitsi vajaan tunnin ajomatkan päästä Malagasta pohjoisen suuntaan. 

Maisema oli aika karua siihen landemaisemaan verrattuna mihin itse olen tottunut. ;) Mutta löysin mä pihasta männyn. Ei vaa ollu niin korkea ja pitkä runkoinen kuin Suomessa. Ja oksat harottivat joka suuntaan eikä vaan etelään. Ja ne kävyt! Mun nyrkin kokoisia! Siinä on jollekin nakerreltavaa. :D Lisäksi sitä näkymää männystä jotenkin "häiritsi" vieressä tönöttävä palmu. :D 

Talo sijaitsi keskellä sitruunapuupeltoa (voiko noin sanoa? :D). Käytiin porukalla hakemassa ison säkin sitruunoita matkaan. Poimiessa sitten arvottiin, että mikä sitruuna olisi hyvä ja mikä ei. Toki päälle päin näkee, jos sitruuna on kelvoton, mutta mikä on mehukas. Takasin talolla Mama antoi vinkin, että mitä painavempi sitruuna on, sitä parempi. No niin, tietysti! Sitruunamehu tuo lisäpainoa ja sehän se juttu sitruunassa on. :D Mutta nyt on itsepoimittuja sitruunoita säkillinen kotona. Dingding! :)

Sitten asiasta timantti-ideoihin ja ihmisten pähkinäaivoihin.

Oltiin lauantaina Miramarin kauppakeskuksessa tekemässä ruokaostoksia ja Lucalle ostamassa lääkepipettejä punkkija, moskiittoja ym oravaa pienempiä vastaan, jotka levittävät tauteja. 

Tultiin ilosina kaupasta parkkihalliin ja meitä odotti ylläri. Toinen auto oli parkkeerannut koslansa aivan kylkeen (kuten alla kuvassa näkyy). Toisen autoilijan on pakko olla tullut apparin puolelta ulos, ei tuosta vaan mahdu. Ja samalla taktiikalla F:kin joutui autoon menemään sisään. 

Rinnakkaisen auton toisella puolella oli yli metrin verran tilaa eli olisi ollut mahdollista parkkeerata niin kuin normaalit ihmiset. Lisäksi, kuten kuvasta hiukan näkyy, oli myös muualla tilaa. Selkämme takana oli heti äkkiseltään laskettuna 8 tyhjää ruutua. Mutta ei, tähän oli saatava.

Tämä oli lyhyen ajan sisällä toinen kerta, kun tämä sama tapahtuu. Vähän aika sitten koettiin sama Ikean pihassa. Silloin väli oli vaa jätetty vielä hiukan pienemmäksi.

Kysymys kuuluukin: miksi? 

Eikö nyt v**tu ihmisellä ole

A) järkeä päässä vai 

B) taitoa parkkeerata?
Prkl. 

wtf!?

Kiitti, kuitti ja hyvää päivänjatkoa! :)

Besitos.<3

16 asiaa, jotka muuttuivat Espanjaan muuton myötä

Yksi ilta istuin parvekkeella, katselin merelle ja mietin tätä elämääni täällä Espanjassa. Pohdin asioita, jotka ovat muuttuneet tässä vajaan 2kk aikana - ne pienetkin asiat. Päätinpä sitten siinä istuskellessa ihan listata asioita, jotka juolahtivat mieleeni. Varmasti moni muukin asia on muuttunut tai tulee vielä muuttumaan, mutta tässä nyt ainakin 16 ensimmäistä. :)) 
(asiat ovat siinä järjestyksessä, kun ovat mieleen juolahtaneet)

1. avoliitto: ekaa kertaa elämässäni asun (oikeasti) miehen kanssa yhdessä (siis jonkun muun kuin isäni ;D).

2. siesta: keskellä päivää lakisääteinen breikki. Lounasta nassuun ja päikkäreille. Ei huono! ;) ja sitten hommat jatkuu! 

3. ruokailurytmi: täällä ei lounasta nautita puolen päivän aikaa. Meijän huushollissa se yleensä sijoittuu 2-3 väliin. Joskus myöhemminkin. Illallinen syödää 9-11 maissa illalla.

4. päivärytmi: työni alkaa klo 9. Herään sillein, että joudan duuniin. Hyvästi klo 5:30 herätykset! :D ilta venyy myös puolen yön kieppeille (tosin tätä tapahtui Suomessakin).

5. kenkien käyttö sisätiloissa: täällä lompsitaan menemään kengät jalassa sisälläkin. Mä tosin en ihan 100% toteuta tätä, koska tottumiskysymys. Oon aina tykänny olla paljain jaloin kotona. Tästä syystä jalat kaipaa myös pesua illalla.

6. "no problem"-asenne: tämä pätee vähän kaikessa. Jos joku ei mene ihan just kun pitäisi, niin no problem! Sitten sovelletaan! Ei tehdä elämästä vaikeeta. :) 

7. lämpötila/sää: Tarviiko tähän enempää sanoa? :D 20 astetta enemmän kun Suomen kesässä. Ja tasan 3 sadekuuroa, jotka kestäny pisimmillää 15min, mutta yleensä noin 2min.

Lenkkikelit ovat täällä kohillaan. ;)

8. veden juonti: oon opetellut ja joutunut juomaan enemmän. Koska kuuma!

9. oman miehen antama huomio: suukkoja satelee, "olet kaunis" kehuja tulee, vaikka oisin just herännyt, tullut lenkiltä tai töistä ja näytän myös siltä. Hän myös diggaa, kun mussa on jotain mistä ottaa kiinni ja pitää kroppaani kauniina myös hieman pehmeempänä. Se on ihana tunne. <3

10. yleisesti miesten antama huomio: kyllä täällä kadulla ohikulkevat miehet saattavat huudella perään. Ja se on kohteliaisuus, ei irstailua. Ja se on mulle aika ok. ;) tätä ei ole Suomessa ja se on sääli. 

11. ruokavalio: täällä syödään rennommalla meiningillä ja perinneruokia kokkaillaan lähes joka päivä eikä syödä sen dieetin mukaan mikä nyt sattuu olemaan muodissa. Ja kyllä, se syöminen näkyy kropassa, mutta näkyköön (viittaan kohtaan "oman miehen antama huomio" ;))

Kanaa lounaaksi kaupungilla.

12. "kotikieli:" kotona ei enää puhuta rakasta ja kaunista äidinkieltäni vaan englantia ja espanjaa. Lucakin on oppinut tottelemaan hiukan kumpaakin kieltä. :) Noh, mainittakoon, että kyllä suomen kieltä kuulee muutamia sanoja toisenkin osapuolen suusta. Moni uusi sana/fraasi on tullut, kun on kuunnellu mun puhuvan/ komentavan Lucaa ja matkii perässä. "Luca, tuule täne" :')

13. ruokailu: itsekseni saatan syödä sisällä ruokapöydän ääressä, mutta yhdessä emme ole kertaakaan syöneet sisällä vaan ulkona parvekkeella. Upeat on maisemat; vasemmalle kun katsoo niin näkee vuoret, oikealla taasen meri.

Täydenkuun illalliset<3

14. naisellisuus: täällä olen alkanut pukeutua naisellisemmin (töissä toki "normi" vaatteet), käyttämään korkokenkiä ja laittamaan huulipunaa. Toisaalta, en meikkaa täällä niin voimakkaasti kuin Suomessa, kun menen vaikkapa kaupungille tai syömään ulos. Lopetin sen, kun sain kuulla "guapa" (=kaunis) tarpeeksi monta kertaa ja aloin uskomaan, ettei mun tarvitse laittaa maaliapurkkia naamalleni, jotta oisin nätti. Huom. En pidä itseäni yhtää minään superkauniina edelleenkään, vaikka noin äsken sanoinkin, vaan lähinnä muutos on tapahtunut omassa ajatusmaailmassa ja itsetunnossa. Totta on myös se, että täällä sanotaan toisesta kivoja, nättejä asioita, kun siihen on aihetta. Ja ainahan on aihetta, sillä kaikki me ansaitsemme kauniita sanoja. <3

Kaivoin esiin koruni matkalaukun pohjalta.

15. elinkustannukset: mm. vuokra ja kauppalasku eivät enää vie budjetista niin isoa siivua. Mutta toisaalta, jotkut asiat ovat täällä kalliimpaa kuin Suomessa, esim. sähkö ja puhelinliittymä. 

16. kahvi: hyvästi mokkamasteri ja Pauligin kaffet! Meillä ei ole kotona kahvinkeitintä. Tokihan saisin sellaisen, jos tahtoisin. Mutta meillä on tällä hetkellä perinteinen espanjalainen "kahvipannu" (kuva alla). Cafe con lecheen kiehautetaan tuiman vahvat kahvit, heitetään sokeria riittävästi joukkoon ja maito lämmitetään. Suomalaisen kahvin kanssa en käytä sokeria, mutta cafe con leche on oikeasti niin vahvaa sorttia, että ei voi olla heittämättä sekaan sokeria. Ostin Steviaa myös, joten sitäkin sinne saatan heittää. :)

Tällä mä suhautan sumpit itselleni aamuisin. :)

Myös työolosuhteeni ovat muuttuneet aika radikaalisti siitä, mitä ne olivat Suomessa. Mutta niistä en puhu, ettei tule sanomisen aihetta. :)

Elämä muuttuu ja antaa sen muuttua. Se on hyvä juttu. Antaa mahdollisuuden kasvamiselle, uusille kokemuksille ja löytää itsensä sieltä, mihin oikeastaan on aina ollut matkalla. :) 

Hyvää viikonloppua ihmiset! :) 

Hunajameloni-banaani-smoothie

Yksi päivä mieleni teki niin paljon smoothieta. Oli kuuma päivä, niiku normaalisti, joten halusin tehdä raikkaan smoothien. Piti mennä jääkaapille ja kattoa, mitä sieltä voisi blenderiin heittää. 

500g "maitorahka" purkki 

1/4 hunajamelonia

2 banaania 

1dl nektariinia 

Nämä kaikki löytyi, blenderiin, sekaisin, done! Ja tuli superhyvää!! Raikas, sopivan makea ja tuhti smoothie oli aivan bueno, kun mieli ei tehnyt syödä juurikaan. :) 

Hyvää viikonloppua! 

Puspus. <3 

Anteeksianto

Anteeksipyytämistä ja -antamista opetetaan lapsille jo pienestä pitäen. Kotona mulle opetettiin, että aina jollai tavalla toista loukattuaan on pyydettävä anteeksi. Niin kauan tilanne oli seis ennen ku sana "anteeksi" oli tullut ulos suusta. Myös samalla toiselle osapuolelle opetettiin kuinka antaa anteeksi. Tai oikeastaan "noh, mitäs toiselle sanotaan" ja oli pakko sanoa "saat", halusit tai et. Tämmöinen muistikuva mulla. :D

Mulle anteeksiannosta on tullut yksi tärkeä, ellei tärkein, selviytymisen työkalu; avain "parempaan", menolippu eteenpäin elämässä. Vuosia kestänyt viha ja kaunan kantaminen aiheuttivat mulle pahaa oloa ja poljin elämässä henkisesti paikallaan. En päässyt eteenpäin, yritin mihin suuntaan vaan. Henkinen liikenneympyrä, josta et vaan pääse ulos vaan pyörit siellä. Kun lopulta sain annettua anteeksi, tunsin todella syvää helpotusta, ehkä jopa hieman riemua siitä, että olin päässyt siitä olosta eroon. Katkeruus ja viha ovat niin voimakkaita tunteita, jotka syövät ja tuhoavat ihmistä sisältäpäin. Kuin syöpä. Ja vihdoin mä olin saanut sen ulos musta. Silloin vihdoin alkoi kauan odotettu henkinen kasvuni.

Anteeksiannon tärkeyttä ei ehkä monikaan ihminen tajua tai ymmärrä, mutta kun sen oivaltaa ja sen vaikutuksen elämässään kokee, avautuu koko juttu. On tärkeää osata antaa anteeksi. Se ei ole aina helppoa eikä kuulu tapahtua sormia napsauttamalla. Siihen täytyy myös olla valmis itse. Se ei saa tapahtua toisen ihmisen painostuksesta tai ajatuksesta "kun annan anteeksi, tilanne helpottaa". Anteeksiantaminen vaatii oman prosessinsa.

Kuva

Itselleen pitää osata olla myös armollinen ja antaa anteeksi. Tulee mokattua, jättää tekemättä jotain, satutettua, ...  Ei pidä jäädä ikuisiksi ajoiksi märehtimään tehtyjä virheitä vaan ottaa opiksi ja antaa itselleen anteeksi. Varmasti ihmiset ei aina tajua edes, että joskus omatekemästä vääryydestä johtuva pahamieli johtuukin vain tästä anteeksiannosta. Uppoudutaan siihen huonon omantunnon aiheuttamaan itsesääliin, tunnetaan ahistusta tai jotain huonoa olo, ja sitten ehkä jopa masennutaan omasta huonommuuden tunteesta. Kai se on myös normaalia? Se kertoo, että ihminen kokee tekemänsä vääryden? Ehkä se on se pointti, kun mietitään mitä tuli tehtyä, otetaan opiksi ja nostetaan leuka ylös.

Anteeksiantaminen ei kuitenkaan tarkoita yhtä kuin että väärät teot olisivat ok tai ne unohdetaan. Niitä ei missään nimessä kuulu ainakaan unohtaa. Ne ovat yksiä niitä asioita elämässä, jotka meitä kasvattavat ja opettavat. On heitetty lapsena siskoa isolla kivellä päähän, todettu että ei se kannata, kun toinen saa ison haavan lisäksi trauman. Anteeksiantoon tulisi lopettaa asian märehtiminen ja jatkaa eteenpäin ne uudet opetukset mukana.

Kuva

Anteeksianto on myös muistutus inhimillisyyden ja ihmisen erehtyväisyyden hyväksymisestä. Vaikka ne virheet, mokat ja vääryydet eivät olekaan ok, on osattava hyväksyä, että kaikki me erehdymme. Muistakaamme, että niin me itse ku muut myös, olemme samanlaisia erehtyväistä kansaa. Antakaamme tilaa virheille.

Meijän Mamma sano mulle joskus eläessään "ei ole typerää tehdä virheitä, vaan olla oppimatta niistä". Word.


Ps. Eilen ostimme Ikeasta vessaan hyllykön. Kerroin F:lle että kyllä se sinne mahtuu. Erehdyin. Tänää saha laulaa.

Pippurikermakastikepekonipasta

Tarviit tämän helpon, nopean ja törkeen hyvänmakusen safkan tekoon seuraavaa: 

3dl pastaa (keittämätöntä)

Oliiviöljyä

2dl kermaa

1rkl soijakastiketta

1rkl sinappia

Mustapippuria 

1pkt pekonia 

Laitas pasta tulille ja keitinveden joukkoon heitä loraus oliiviöljyä. 

Sillä välin ku pastat on tuloillaa, leikkaa pekonit ohkosiks siivuiksi ja paista pannulla. 

Sen jälkeen etsi kaapin kätköistä pikkukattila, heitä kerma sinne ja kattila tulille. Kerman lämmetessä laita sekaan soijakastike, sinappi ja pippuri. Sekoittele huolella ettei käy vanhanaikasesti ja kärähdä pohjaa! 

Pikku vinkkivinkki! 

Pippuri on mun mielestä parasta myllystä, mut ei välttämätön. Ihan normi rouhe purkistakin käy.
Jos et oo varma tuosta soijan ja sinapin käytöstä (siis että diggaatko siitä vai et) ni aloita laittamalla eka vähäsen, tsekkaa maku ja lisäile oman maun mukasesti. Kastike saa kuitenkin olla vähän jykevää kamaa, sillä se tulee pastan sekaa ni maun pitäs vähän hukkua muun maun sekaa. 

Kun pasta on valmista, heitä vedet pois kattilasta ja lisää kattilaan pastan kaveriks pekonit ja kermakastike. Sekoita tykkänää sekasin ja anna ihan pienen hetken olla liedel pienel lämmöllä. Muista sekotella huolel ettei kerma pala pohjaa. 

Sitten ota pois vähä jäähtymää ja "vetäytymään" noin 5min ajaksi. Avot! Ei muutako naattimaan! :)) 

Tän päivän lounas. Totta puhuen: tein tän safkan jo eilen illalla, mutta kummallakin meistä oli nii kova nälkä ettei mittää kuvii joutanu ottaa. :D Olen aivan rakastunut vihreeseen teehen, siis tuollain kylmänä. Vihreetä (normi)teetähän olen siis juonut jonkin aikaa. :) Ei oo paljo kaloreita, mutta sitäkin enemmän terveyshyötyjä. :)

Ps. Tuon kermakastikkeen oon ihan alkujaan joskus tehny pihvien kylkiäiseksi. Kerran kastiketta jäi yli reilusti, joten päätin hyödyntää sen näin. :) 

Toisin sanoen, kermakastike sopii vallan mainiosti kun tekee mieli esim. piffiä pippurikermakastikkeella. ;) 

Puspus. Besos. <3

Gazpacho - keitto vai virvokejuoma?

Mun aivan ehdoton uutuuslempparisuosikki on gazpacho. Se on perinteinen espanjalainen ruoka/juoma, jonka tosiaan voi joko syödä tai juoda. Ja mikä parasta; se on terveellistä! ;)

Niiku kaikesta, myös gazpachosta on monenlaisia variaatioita. Perinteinen andalucialainen gazpacho sisältää:

Tomaattia 

Kurkkua

Vihreää Paprikaa

Sipulia

Valkosipulia 

Oliiviöljyä

Viinietikka

Suolaa

Kuminaa

(Ranskan) leipää

Sitten kaikki vaan blenderillä tai sauvasekottimella sileäksi soseeksi. 

Syötävä versio on valmis sellaisenaan syötävä soppa. Joukkoon voi laittaa kananmunaa, tonnikalaa, juustoa,... Mistä vaa diggaa. :) 

Keittoa maistoin ekaa kertaa viime vuonna Sevillassa. Se on hyvää! :) 

Juotava versio, jota itse rakastan ihan sikana, vain lantrataan vedellä sopasta juotavaksi. Vettä laitetaan oman maun mukaan. Valkosipuli saattaa olla todella voimakas ainesosa tuossa sopassa (tämäkin toki riippuu kuinka paljon sitä laittaa), joten jos juoma jää liian tuhdiksi, voi valkosipuli tehdä pidemmän päälle juomasta epämielyttävän juoda. Itse koin näin, mutta siitä pääsee, kun lisää vain vettä. 

Kannukin jo melkein tyhjä, ku mä oon litkiny menemää. :D

Hei kaikki valkosipulin ystävät (minäminäminä!!)!!! Tätä kandee oikeesti maistaa, jos joskus on mahis testata tai kokeilette itse tehdä.

Jos valkosipuli taas ei ole lemppariruoka-aineesi, no problem, sitä voi laittaa vähemmän oman maun mukaa. :) 

Juoma sisältää paljon raaka-aineita, mutta etenkin leipä tekee siitä aika tuhdin ja täyttävän. Itse tykkään siitä mm. sen takia, kun näin kesähelteillä ruokahalu on välillä vähän hakusessa ja juoma maistuu ruokaa paremmin. On just passeli syödä joku kevyt lounas ja siihen kylkeen kylmä juotava gazpacho, joka kuitenkin täyttää massun hyvin. :)

Viime sunnuntaina olimme aamupalalla Malagassa F:n vanhempien kanssa. F oli lähettänyt mun terveiset mamalle, että tarttis lisää gazpachoa. Ja mama teki. :D Tällä kertaa hän kuitenkin kertoi vähän muokanneensa reseptiä. Hän vaihtoi leivän omenaan keventääkseen sitä. Ja myös tämä resepti toimii! ;) :P En ole ihan 100% varma, että tekeekö mama tuolla perinteisellä ohjeella vai onko hänellä oma salainen resepti. Mutta sen tiedän, että aika pitkälle se on tuon perinteisen ohjeen kaltainen. :)

Mun ostoslistalla on oma blenderi tai sauvasekotin, jotta itsekin pääsee kokeilemaan tuota kotona. ;) Taino, F sano mulle, että opettaa mulle sen teon, jotta mä voin tehdä hänelle. Näinpä. ;D

Nyt nautitaan F:n kaa yhteisestä vapaapäivästä. Luksusta. Se kyttää telkkaa ja mä oon koneella. :D Ei sen puoleen, eilen ja tänää aamupäivästä mulla oli espanjan oppitunti. Meillä on sellainen taulu, johon voi tussilla kirjotella. Nyt on siis tosi kyseessä. ;D

Hyvää viikonloppua! Puspus!
Qué tengais un buen fin de semana! Besos! 
<3