Anteeksipyytämistä ja -antamista opetetaan lapsille jo pienestä pitäen. Kotona mulle opetettiin, että aina jollai tavalla toista loukattuaan on pyydettävä anteeksi. Niin kauan tilanne oli seis ennen ku sana "anteeksi" oli tullut ulos suusta. Myös samalla toiselle osapuolelle opetettiin kuinka antaa anteeksi. Tai oikeastaan "noh, mitäs toiselle sanotaan" ja oli pakko sanoa "saat", halusit tai et. Tämmöinen muistikuva mulla. :D
Mulle anteeksiannosta on tullut yksi tärkeä, ellei tärkein, selviytymisen työkalu; avain "parempaan", menolippu eteenpäin elämässä. Vuosia kestänyt viha ja kaunan kantaminen aiheuttivat mulle pahaa oloa ja poljin elämässä henkisesti paikallaan. En päässyt eteenpäin, yritin mihin suuntaan vaan. Henkinen liikenneympyrä, josta et vaan pääse ulos vaan pyörit siellä. Kun lopulta sain annettua anteeksi, tunsin todella syvää helpotusta, ehkä jopa hieman riemua siitä, että olin päässyt siitä olosta eroon. Katkeruus ja viha ovat niin voimakkaita tunteita, jotka syövät ja tuhoavat ihmistä sisältäpäin. Kuin syöpä. Ja vihdoin mä olin saanut sen ulos musta. Silloin vihdoin alkoi kauan odotettu henkinen kasvuni.
Anteeksiannon tärkeyttä ei ehkä monikaan ihminen tajua tai ymmärrä, mutta kun sen oivaltaa ja sen vaikutuksen elämässään kokee, avautuu koko juttu. On tärkeää osata antaa anteeksi. Se ei ole aina helppoa eikä kuulu tapahtua sormia napsauttamalla. Siihen täytyy myös olla valmis itse. Se ei saa tapahtua toisen ihmisen painostuksesta tai ajatuksesta "kun annan anteeksi, tilanne helpottaa". Anteeksiantaminen vaatii oman prosessinsa.
Itselleen pitää osata olla myös armollinen ja antaa anteeksi. Tulee
mokattua, jättää tekemättä jotain, satutettua, ... Ei pidä jäädä
ikuisiksi ajoiksi märehtimään tehtyjä virheitä vaan ottaa opiksi ja antaa itselleen
anteeksi. Varmasti ihmiset ei aina tajua edes, että joskus omatekemästä vääryydestä johtuva pahamieli johtuukin vain tästä anteeksiannosta. Uppoudutaan siihen huonon omantunnon aiheuttamaan itsesääliin, tunnetaan ahistusta tai jotain huonoa olo, ja sitten ehkä jopa masennutaan omasta huonommuuden tunteesta. Kai se on myös normaalia? Se kertoo, että ihminen kokee tekemänsä vääryden? Ehkä se on se pointti, kun mietitään mitä tuli tehtyä, otetaan opiksi ja nostetaan leuka ylös.
Anteeksiantaminen ei kuitenkaan tarkoita yhtä kuin että väärät teot olisivat ok tai ne unohdetaan. Niitä ei missään nimessä kuulu ainakaan unohtaa. Ne ovat yksiä niitä asioita elämässä, jotka meitä kasvattavat ja opettavat. On heitetty lapsena siskoa isolla kivellä päähän, todettu että ei se kannata, kun toinen saa ison haavan lisäksi trauman. Anteeksiantoon tulisi lopettaa asian märehtiminen ja jatkaa eteenpäin ne uudet opetukset mukana.
Anteeksianto on myös muistutus inhimillisyyden ja ihmisen erehtyväisyyden hyväksymisestä. Vaikka ne virheet, mokat ja vääryydet eivät olekaan ok, on osattava hyväksyä, että kaikki me erehdymme. Muistakaamme, että niin me itse ku muut myös, olemme samanlaisia erehtyväistä kansaa. Antakaamme tilaa virheille.
Meijän Mamma sano mulle joskus eläessään "ei ole typerää tehdä virheitä, vaan olla oppimatta niistä". Word.
Ps. Eilen ostimme Ikeasta vessaan hyllykön. Kerroin F:lle että kyllä se sinne mahtuu. Erehdyin. Tänää saha laulaa.
Mulle anteeksiannosta on tullut yksi tärkeä, ellei tärkein, selviytymisen työkalu; avain "parempaan", menolippu eteenpäin elämässä. Vuosia kestänyt viha ja kaunan kantaminen aiheuttivat mulle pahaa oloa ja poljin elämässä henkisesti paikallaan. En päässyt eteenpäin, yritin mihin suuntaan vaan. Henkinen liikenneympyrä, josta et vaan pääse ulos vaan pyörit siellä. Kun lopulta sain annettua anteeksi, tunsin todella syvää helpotusta, ehkä jopa hieman riemua siitä, että olin päässyt siitä olosta eroon. Katkeruus ja viha ovat niin voimakkaita tunteita, jotka syövät ja tuhoavat ihmistä sisältäpäin. Kuin syöpä. Ja vihdoin mä olin saanut sen ulos musta. Silloin vihdoin alkoi kauan odotettu henkinen kasvuni.
Anteeksiannon tärkeyttä ei ehkä monikaan ihminen tajua tai ymmärrä, mutta kun sen oivaltaa ja sen vaikutuksen elämässään kokee, avautuu koko juttu. On tärkeää osata antaa anteeksi. Se ei ole aina helppoa eikä kuulu tapahtua sormia napsauttamalla. Siihen täytyy myös olla valmis itse. Se ei saa tapahtua toisen ihmisen painostuksesta tai ajatuksesta "kun annan anteeksi, tilanne helpottaa". Anteeksiantaminen vaatii oman prosessinsa.
| Kuva |
Anteeksiantaminen ei kuitenkaan tarkoita yhtä kuin että väärät teot olisivat ok tai ne unohdetaan. Niitä ei missään nimessä kuulu ainakaan unohtaa. Ne ovat yksiä niitä asioita elämässä, jotka meitä kasvattavat ja opettavat. On heitetty lapsena siskoa isolla kivellä päähän, todettu että ei se kannata, kun toinen saa ison haavan lisäksi trauman. Anteeksiantoon tulisi lopettaa asian märehtiminen ja jatkaa eteenpäin ne uudet opetukset mukana.
 |
| Kuva |
Meijän Mamma sano mulle joskus eläessään "ei ole typerää tehdä virheitä, vaan olla oppimatta niistä". Word.
Ps. Eilen ostimme Ikeasta vessaan hyllykön. Kerroin F:lle että kyllä se sinne mahtuu. Erehdyin. Tänää saha laulaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti